Tervehdys Kotiterveyspalvelu Henriikan perustajalta
Tavoitteenani on auttaa ihmisiä hyvinvoinnin- , terveyden- ja sairaudenhoidossa. Olen valmistunut terveydenhoitajaksi 2008 ja toiminut sairaanhoitajana vanhustenhoidossa 2008-2013, ja yrittäjänä hyvinvointialalla vuodesta 2014 ja yrittäjänä kotipalvelualalla vuodesta 2017. Tunnen tarvetta tukea ihmisiä oman hyvinvointinsa ylläpitämisessä, haluan olla läsnä ja tuoda arvoa ikäihmisen arkeen.
Ajatus kotipalvelutoiminnan aloittamisesta on käynyt mielessäni aina aika-ajoin usean vuoden ajan. Päätös toiminnan perustamiseen tuli viimein kun omat lapseni ovat kasvaneet itsenäisemmiksi, eivätkä ole enää niin sidoksissa äitiin.

Omassa lapsuudessani olen ollut läheisesti tekemisissä isovanhempieni kanssa. Pikkuhiljaa vuosien myötä siinä suhteessa on herännyt tahto olla osana isovanhempien ja vanhempien ikääntymistä, ja mahdollistaa heille arvokasta arkea. Miksi siis en tekisi siitä ammattia itselleni? Toteuttaa unelmaani auttamalla omaa perhettäni ja muita samassa tilanteessa olevia.
Viihdyn ikäihmisten kanssa ja arvostan heidän elämänkokemustaan. Olen itse rauhallinen ja kuuntelen mielelläni ihmisten tarinoita koetusta elämästä, arkisista ajatuksista sekä tunnelmista. Minusta on lahja saada tutustua erilaisiin ihmisiin. Siksi kiirreettömyys on tärkeä arvo työssäni.
Terveyden edistämisen ja sairauksien ennaltaehkäisemisen näkökulma on juurtunut minuun syvästi. Siksi en rajaa toimintaani vain ikäihmisiin, vaan työskentelen myös työikäisten parissa.
Tärkeimpiä arvojani ovat terveys, inhimillisyys, tasa-arvo, luottamus, turvallisuus ja kiireettömyys.
Kotiterveyspalvelu Henriikka on perustettu syyskuussa 2017 ja Etelä-Suomen Aluehallintovirasto on lisännyt yrityksen yksityisten sosiaalipalvelujen rekisteriin marraskuussa 2017.
Ammattipätevyyteni voit tarkistaa Valviran sivulta JulkiTerhikistä. Lääkelupani olen uusinut keväällä 2019. Vuonna 2019 valmistuin myös Luksian Yksinyrittäjän akatemiasta. Opiskelut vuonna 2020 jatkuvat Mannerheimin Lastensuojeluliiton Vapaaehtoistoiminnan johtajuuskoulutuksessa. Mielenkiintoista! 🙂
Hyvinvointia Sinulle! Tapaamisiin, Johanna
Muutosten kevät 2020
Kevään virkistävä muutos on ollut ihastuttavan työkaverin löytyminen.
Saanko esitellä kollegani, yrityskumppanini Teija Heinonen. Tutustuin Teijaan hänen harjoittelujaksolla yrityksessäni, hänen vielä opiskellessa Luksiassa uutta ammattia. Nyt Teija on valmis henkilökohtainen avustaja ja kodinhuoltaja, ja on ilo työskennellä hänen kanssaan.

Kolme vuotta sitten kirjoitin liiketoimintasuunnitelmaani kotisiivouksen osalta, että toiminnan käynnistyttyä järjestän alan ammattilaisen tehtävään. Syksyn opiskelija tulla tupsahti ajattelematta asiaa sen enempää, ja jo keväällä hän on osa suurempaa suunnitelmaa, unelman täyttymys. Asioilla on tapana järjestyä, mutta toki ketä tahansa en tähän suunnitelmaani sisällytä. Teijalla on sellaisia ominaisuuksia ja arvoja, joita arvostan tässä työssä ja luotan täysin, että meidän yhteistyö sujuu keskenämme sekä asiakkaiden kanssa.
Iloa arkeesi, Johanna